Archive for the ‘Kaipolan tapahtumat’ Category

Eloiltamat jää väliin tänä vuonna

Maanantai, Elokuu 16th, 2010

Asta riehui 30.7.2010 niin tehokkaasti, että niin paviljongin kuin muunkin ympäristön raivaaminen vie kaikki voimat ja vapaa-ajan. Paviljongin alue on sen verran sekaisin, että päätimme peruuttaa Eloiltamat. Toivottavasti ensi vuonna paikat ovat kunnossa ja voimme juhlia ja tanssia taas entistä ehommissa tiloissa.

Syksyllä järjestetään kirpputoripäivä, johon yritämme saada muutakin ohjelmaa. Kylätoimikunta kokoontuu suunnittelemaan tapahtumaa lähipäivinä. Paviljonki tieltä päin nähtynä 3.8.2010Paviljonki tieltä päin nähtynä 3.8.2010

Kylätoimikunnan kokous 14.4.

Lauantai, Toukokuu 1st, 2010

Kylätoimikunnan järjestäytymiskokous pidettiin koululla 14.4.2010. Kylätoimikunnan puheenjohtajuutta hoidetaan vissiin porukalla, sillä paikalla olleista kolme on jo aiemmin toiminut kyseisessä hommassa ja neljäs paikalle saapunut ei suostunut kyläpäällikön virkaa vastaanottamaan.

Kokouksessa päätettiin kevään ja osittain kesänkin tapahtumista.

Koululla on keskiviikkona 28.4. klo 18  jätevesineuvoja Teemu Oittinen neuvomassa jätevesiasioissa sekä Anu Liljeström kertomassa verkko- ja mobiiliympäristöhankkeestaan.

Helatorstaina 13.5. klo 13 tapahtuu sekä koulun rannassa että paviljongilla. Rannassa laitetaan talkoilla kuntoon grillikatosta ja suunnitellaan laituripaikan parantamista. Kalastuskunta toimittaa tarvikkeet paikalle. Mm. Asmo Ikonen ja Risto Sinkkonen yhteyshenkilöinä.

Samaan aikaan paviljongilla haravoidaan pihaa ja aidan edustaa. Ota harava mukaan ja tule hyötyliikuntatuokioon.

Talkooevästä tarjolla molemmissa paikoissa. Jos sattuu huono keli, niin yritetään sitten saman viikon lauantaina uudestaan samaan aikaan.

Lähempänä juhannusta siivotaan paviljonki sisältä ja koristellaan tansseja.

Elokuussa on perinteiset eloiltamat, joiden tarkempi ohjelma lyödään lukkoon sitten, kun koulu alkaa.

Kyläkokouksessa toimintasuunnitelmaan kirjattiin myös kirpputori, josta ei vielä sen tarkemmin sovittu, mutta syyspuolella sekin on tarkoitus pitää.

Jätevesineuvontaa ja mobiilihankeinfoa ke 28.4.2010 klo 18

Sunnuntai, Huhtikuu 25th, 2010

Pojat pilkillä Kaipolanlahdella

Kaipolan koululla on keskiviikkona 28.4.2010 klo 18.00 ajankohtaisten asioiden tiedotusilta.

Jätevesineuvoja Teemu Oittinen kertoo jäteveden käsittelyn nykyvaatimuksista ja opastaa asukkaita myös henkilökohtaisesti. Tule kuuntelemaan ja kysymään jätevesiasioista, jotta tiedät mitä se tarkoittaa oman kiinteistösi osalta.

 Sulkavan kunnan mobiilihankkeessa kerätään luonto-, kulttuuri- ja perinneympäristön kohteita matkailun, retkeilyn ja opetuksen tarpeisiin.  Tarkoitus on tehdä wikipedian tavoin verkko- ja mobiiliympäristön kautta selattavia sisältöjä kohteista. Kaipolan kylältä on jo edellisessä hankkeessa kerätty hyvin kohteita kylätauluun, siitä on hyvä jatkaa lisäten uusia kohteita ja miettien mitä näistä kohteista voisimme kertoa. Tule tutustumaan asiaan ja keskustelemaan Anun kanssa. Voit ottaa Anuun yhteyttä myös puhelimitse: 044 4175210 tai sähköpostilla: anu.liljestrom@sulkava.fi

Tervetuloa keskustelemaan kahvikupin ääressä!

Järj. Kaipolan kylätoimikunta

KYLÄN LUMIKENGÄT

Lauantai, Helmikuu 27th, 2010

Kylätoimikunnan kokouksessa ja koulun vanhempainillassa puheena olleet lumikengät on nyt hommattu:

2 paria lasten (50 kg asti, noin koosta 30 alkaen)

2 paria naisten/nuorten (70 kg asti) ja

2 paria heille jotka eivät edellisiin kategorioihin mahdu (100 kg saakka).

Kengät ovat tulevassa talvitapahtumassa (13.3.2010 klo 10 - 13) kaikkien kokeiltavissa, muutoin löytyvät Sirpalta. Vuokraa peritään 1€/pari/vrk.

Kaipolan koulu tiedottaa 8.2.2010

Sunnuntai, Helmikuu 14th, 2010

HELMIKUUSSA HIIHDETÄÄN!! Tiedote 8.2.2010 

  • viikko 6 on jälleen SANOMALEHTI –viikko, joten lehtiä ja lehtitehtäviä on liikkeellä…

  • ti 9.2. klo 11.30-12.30 NUKKETEATTERIESITYS SRK-talolla eskareille ja 1.-4.luokkalaisille. Kotiinkuljetus paluumatkalla eli hieman normaalia aikaisemmin 
  • koulullemme on myönnetty rahoitusta jakotuntien lisäämiseksi, niinpä tuntiopettajana toimii tiistaisin Riikka Vierikko opettaen uskontoa ja tekstiilityötä 
  • ke 10.2. klo 9 SRK:n Taru pitää päivänavauksen YHTEISVASTUU-keräyksestä, oppilailla halutessaan mahdollisuus osallistua keräykseen varaamalla kolikon taskuun                     
  • hiihtovälineet kouluun ke 10.2. (laita nimi kaikkiin välineisiin, harjoittele monojen solmimista ja suksien kiinnittämistä, kuljetusta varten kunnon pidikkeet, hiihtoon ohuempi tuulenpitävä takki) 
  • ke 10.2. terveydenhoitaja koululla (tarkastusvuorossa 2. ja 3.luokkalaiset) 
  • ti 16.2. klo 18 VANHEMPAINILTA Illan aiheita ainakin VERSO -koulutetut oppilaat kertovat VERSO –toiminnasta koulussa, muutokset työjärjestyksessä, koulun kotisivut, Pilkki/talvitapahtuman suunnittelu

  • Kaipolan kinkerit ke 24.2.2010
  • viikko 9 on hiihtolomaa!

Kyläpäivä 24.10.2009

Tiistai, Marraskuu 24th, 2009

Sirpa ja Mervi kävivät Rantasalmella kuulostelemassa naapurikylien tunnelmia ja tulevaisuudensuunnitelmia. Tässä kutsu, josta selviää päivän sisältö.

Kyläpäivä 24.10.2009 on myös hemmotteluretki ja tuo syksyyn piristystä!

Päätapahtumapaikkana on Luontokeskus Oskari. Päivä polkaistaan käyntiin kello 9 Rantasalmen kunnan tarjoamalla runsaalla aamiaisella ravintola Rinssi-Everstissä (alkaen klo 8.40, osoite on Ohitustie 5, Rantasalmi). Hyvä lounas seisovasta pöydästä Rinssi-Everstistä klo 12-13: karjalanpaisti, uunilohi, salaatit, kahvi. Iltapäivällä leivoskahvit Ruusuhovin hienossa kartanossa. Kaikki mukavassa seurassa!

Tervetuloa Etelä-Savon kyläpäivään Rantasalmelle 24.10.

·        Dosentti Jorma Kaimio: Elinvoimainen maaseutu? Fil.tri. Jorma Kaimio on toiminut niin tutkijana kuin WSOY:n toimitusjohtajanakin ja on nyt mm. Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen kantavia voimia.

·        Tutkimusjohtaja Katja Komonen: Nuoret ja Etelä-Savo. Yhteiskuntatieteiden tohtori Katja Komonen on osallistunut lukuisiin nuorisotutkimuksiin ja -hankkeisiin, mm. Etelä-Savon nuorisopoliittisen ohjelman kirjoittamiseen.

·        Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Toni Auvinen: Retkiluistelun ykköskunta ja kylät. Auvinen toimii kunnan ohjelmakoordinaattorina ja media-alan yrittäjänä sekä opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa.

·        Siunattu hulluus, ote Tuusmäen kyläteatterin palkitusta näytelmästä.

·        Linno - Linnansaaren kansallispuisto. Juha Taskisen filmi esittelee Linnansaaren puistoa eri vuodenaikoina.

·        Etelä-Savon vuoden kylän ja vuoden kunnan palkitseminen sekä muut muistamiset.

·        Retki linja-autolla:

o       Osikonmäen näkötorni ja kylän toiminnan esittelyä.

o       Ruusuhovi: esittely, kahvi ja leivos. Komea vaaleanpunainen kartanohotelli tarjoaa mm. 25 hotellihuonetta, kolme ravintolaa, golfkentän ja Blue Outdoorin ohjelmapalveluja. Ruusuhovi kuuluu Saimaan charmantit -ketjuun.

 Täältä löytyy kuvia päivästä: http://www.jasky.net/Kylapaiva2009/index.html Linkki ei toimi suoraan, mutta kopioi se osoitekenttään, niin pääset katsomaan kuvia.

Kaipolan Syyskirppis

Sunnuntai, Syyskuu 13th, 2009

Kaipolan  SYYSKIRPPIS pidetään su 27.9. klo 13-17 Koivumäellä. 

Voit tulla viettämään leppoisaa syyspäivää ja tekemään edullisia löytäjä. Myynnissä mm.  huonekaluja; sohvia, pöytiä (50-70-l) , vanhaa esineistöä, käyttötavaraa, astioita, vaatetta, ikkunoita, ovia ja paljon muuta. Tarjolla myös syksyn satoa puutarhasta sekä kahvio. Mikäli haluat haluat varata myyntipöydän (ilmainen)  tee se sähköpostitse katseppanen@gmail.com viimeistään 24.9. mennessä. Pöytätilaa on reilu mutta rajoitettu  määrä. Tervetuloa ostamaan ja myymään!

Maanantai, Elokuu 24th, 2009

eloiltamalmoitus_092.jpg

Maanantai, Elokuu 24th, 2009

ELOILTAMAT la 29.8.2009  Kaipolan paviljongilla klo 19-01. Esiintyjinä koululaisten ja kyläläisten lisäksi Janne Siitari. Puhvetti ja grilli kuumana! Tervetuloa! Vapaa pääsy.

Pesäpalloa keskiviikkoisin klo 18.00

Maanantai, Kesäkuu 29th, 2009

Tänä kesänähän pesäpallo on siirtynyt keskiviikkoiltaan. Pelaajia on ollut mukavasti, mutta lisääkin mahtuu mukaan!!!

Juhannustanssit Kaipolan paviljongilla

Keskiviikko, Kesäkuu 17th, 2009

Juhannustanssit 2009

Juhlatansien kunniaksi myös näyttely menneiltä vuosilta.

Katuviestiin??

Keskiviikko, Toukokuu 13th, 2009

Lähdetäänkö kyläporukalla katuviestiin? 26.5 klo 18.30  liikuntahalli. Eiköhän me ainakin yksi porukka saada kasaan!

Sulkavan kylät ry:n vuosikokous

Sunnuntai, Toukokuu 10th, 2009

Vuosikokous osoitteessa Reetlammintie 191 sunnuntaina 24.5. klo 18.00

Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Kaipolan paviljonki 70 vuotta

Tiistai, Huhtikuu 21st, 2009

Paviljongin 70-vuotisjuhlia vietetään Juhannustanssien yhteydessä. Juhlistamme tilaisuutta kakkukahvein, näyttelyllä ja pienimuotoisella historiikilla. Historiikin keräämiseen ja näyttelyn kokoamiseen tarvitaan taas innoksta talkoovoimaa. Seuraava kokoontuminen on 3.5. klo 13 Kaipolan koululla, mukaan on kutsuttu myös aktiiveja vuosikymmenten takaa haastateltaviksi. Sulkava-lehdessä julkaistaan ilmoitus jossa etsintäkuulutetaan paviljongilla toisensa tavanneita pariskuntia ilmoittautumaan sekä etsitään kaikkea paviljonkiin liittyvää materiaalia näyttelyä varten. Kaikki materiaali on tervetullutta tanssikengistä lehtijuttuihin . Ota rohkeasti yhteyttä Katiin p 040 8415640, katseppanen@gmail.com tai Helgaan p.050 4637327. Perinteisen pihasiivouksen päivä on alustavasti sovittu 22-23.5. jolloin myös kuistia remontoidaan. Tarkempi aikataulu ilmoitettaan myöhemmin Sulkava lehdessä. Leivomme täytekakut (joita tarvitaan n 15 kpl) talkoilla -ilmoittaudu Helgalle.

Keräämme historiaa tänne kotisivuille, tämän aukeaman oikealla sivuluettelossa on Kaipolan paviljongin historiaa sivu, jonne kokoamme tietoja. http://www.kaipolankyla.net/?page_id=110 on suora linkki sivustolle.

Kyläsportti kutsuu Tanhuvaaraan liikkumaan!

Maanantai, Maaliskuu 16th, 2009

KyläSportti- hanke järjestää Kaipolan ja Tunnilan kylien eläkeläisille ja ikäihmisille liikunnallisen virkistäytymispäivän Tanhuvaaran urheiluopistolla 31.3. klo 10-15. Kylätoimikuntien ja urheiluseurojen kustantantama linja-auto lähtee Sulkavalta matkahuollon edestä klo 8.15 - Linkola 8.25 - Leipämäki 8.35 - Halttula 8.42 - Tunnila 8.45 - Rahkola 8.50 - Kaipola koulu 9.05 - Iitlahden th 9.10 - Tanhuvaara noin 9.50 Ilmoittautuminen 24.3. mennessä Heimo Taskinen p.040 7467170 tai  Maila Saarelma p.050 5146089. Muista kertoa pysäkki mistä nouset kyytiin.

Kerrothan kaverille ja houkuttele myös naapurisi ja ystäväsi mukaan. Olisi hienoa, jos linja-auto tulisi täyteen. Liikuntaa on mahdollisuus harrastaa monella eri tavalla ja kunnolla, joten rohkeasti mukaan. Luvassa on alustavasti voisi olla mm. tuolijumppaa, vesivoimistelua, tarkkuuspelejä, tasapainon ehittämistä, “savolaiset olympialaiset”. Ohjelma muotoutuu osallistujien halukkuuden mukaan, joten kerro myös ilmoittautumisen yhteydessä miten haluaisit liikkua.

KyläSportti- hanke vastaa kaikesta liikunnallisesta toiminnasta, ohjauksesta ja
liikuntatilojen vuokraamisesta. Ainoastaan ruokailu opistolla tulisi
osallistujille itselle maksettavaksi, eli 12,5 euroa/hlö.